About Portfolio Services Contact

Kiia Terho - Art & Design facebook instagram in english

Tervetuloa kotisivuilleni!


Toteutan toiveesi niin paperilla kuin digitaalisestikin: Kirjoitan puolestasi tekstit, teen lehden taittotyöt, toteutan mainokset, kotisivut, logon tai piirrän mallista haluamasi kuvan. Tutustu aiempiin töihini portfoliossa.

Olen erikoistunut eläinaiheisiin töihin, kasvattajalta kasvattajalle (pentumainos, pentuemainos, muotovalioilmoitukset, muotokuva lemmikistä, kennelin kotisivut jne.), mutta en kaihda mitään aihealuetta.


ensilumi

Uusinta projektia: Levyn kansi, Jussi Hakulinen & Likaiset Legendat.


Jaa


TIETOSUOJASELOSTE


Minä itse

Taide on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Jo lapsena viihdyin piirustuspaperin ja värityskirjojen parissa, piirrellen lähes mitä tahansa eläinaiheisista kuvista sarjakuviin, ja myöhemmin mukaan tuli tietokoneiden myötä kuvankäsittely.

Olen aina pitänyt myös kirjoittamisesta, ja "ainekirjoitus" oli koulussa oppiaineista kuvaamataidon lisäksi yksi suosikeistani. Kirjoitin Länsi-Porin kuvaamataitopainotteisesta lukiosta ylioppilaaksi 1990, mutta muuten olen pitkälti itseoppinut niin piirtämisessä kuin digitaalisessakin muodossa tehdyn taiteen osalta.

pentukuvaKuvankäsittelyllä pentuepotretti Amalia's Faith -kennelille. Kuvat: Sune Koskela.

Eläimet - ja varsinkin koirat - on taiteen lisäksi suuri osa elämääni, ja olemme mieheni kanssa kasvattaneet amstaffeja yli 20 vuotta kennelnimellä Sticky Wicket's. Yhdistysharrastuksen (www.amstaffiyhdistys.net) myötä minulla on yli 10 vuoden kokemus lehden päätoimittamisesta, taittamisesta, erilaisten mainosten tekemisestä, sekä myös artikkelien kirjoittamisesta.

Keväällä 2021 päätin vihdoinkin muuttaa pitkäaikaisen harrastukseni työksi, ja aloin yksityisyrittäjäksi - mikäpä sen hienompaa, kuin tehdä työkseen sitä, mistä erityisesti pitää! Kaipasitpa sitten pienempää tai suurempaa mainosta, esitteitä, taittotyötä tai vaikka muotokuvaa lemmikistäsi, niin älä epäröi ottaa yhteyttä.

Kiia Terho


Palvelut facebook instagram

Olen erikoistunut eläinaiheisiin töihin, (pentumainos, pentuemainos, muotovalioilmoitukset, muotokuva lemmikistä, kennelin kotisivut jne.), mutta en kaihda mitään aihealuetta. Töihini pääset tutustumaan tarkemmin portfoliossani.


HINNASTO kasvattajille ja yksityishenkilöille. Jos olet yritysasiakas, pyydä tarjous.

Mainokset

Toteutan toiveittesi mukaiset mainokset nettiin (bannerit ja mainokset kotisivuille, sosiaaliseen mediaan jne.) Tarpeen vaatiessa teen myös painokelpoiset mainokset pdf-muodossa. Huomioithan tällöin kuvien riittävän laadun.

Musti ja mirri

Taittotyöt

Kaipaatko lehdellesi taittajaa? Tarvitsetko esitteitä, lehtisiä, mainoksia? Pienemmät ja suuremmat taittotyöt yli 10 vuoden kokemuksella. Olen toiminut Suomen Amerikanstaffordshiren-
terrieriyhdistys ry:n jäsenlehden päätoimittajana ja taittajana 2009-2020. Sen ohessa olen tehnyt satunnaisesti muita yksittäisiä taittotöitä.

Amstaffi-lehti

Kotisivut

Toteutan toiveittesi mukaiset kotisivut. Suunnittelu, toteutus, päivitykset. Tarvittaessa opastan oman domainin käyttöönotossa, joten kannattaa olla yhteydessä heti alkumetreillä.
KENNEL BAXTAFF
KENNEL STICKY WICKET'S
YYTERIN LEMMIKKIHOITOLA
Yyterin Lemmikkihoitolalle suunnittelin ennen kotisivujen tekoa myös logon ja yritysilmeen, käyntikortin ym. tarpeellista.



Muotokuvat

Piirrän/maalaan muotokuvia valokuvista. Käytän vesivärejä, pastelliliituja, lyijykynää, hiiltä, tussia ja joissain tapauksissa akryylivärejä... tai sekoittelemalla eri tekniikoita, riippuen toiveistasi ja työn luonteesta. Pääsääntöisesti olen maalannut koiria, mutta myös ihmisiä ja jopa ajoneuvoja. Kaikki minut tuntevat tietävät, että piirtäminen onnistuu minulta paremmin, kuin valokuvan ottaminen.

koirataide

Muut työt

Kuvankäsittely: Värit, terävöitys jne, objektien poisto/lisääminen, väriavaruuden muutokset, kuvien yhdistäminen jne. Logon ja liikemerkin suunnittelu, vanhojen korjaaminen/muotoilu/vektorointi. Tekstintuottaminen, oikoluku. Kerro toiveesi, ja keksitään yhdessä ratkaisu!

yyterin lemmikkihoitola graphic design

Ota yhteyttä facebook instagram